Kausi päätökseen Torniossa – Kakkosdivaripaikka säilyi sykähdyttävien vaiheiden jälkeen
Ja niinhän siinä jälleen kävi, niin kuin on käynyt niin monta kertaa aiemminkin: Bossin sähköpostit ynnä muut multimediavempeleet lähes tukkeutuvat erinäisistä flunssailmoituksista juuri ennen viimeistä turnausta. Kaikesta huolimatta, ja yli 30 pakkasastetta uhmaten kaksi autolastillista urheita osbilaisia kuitenkin selviytyi lopulta hyiseen Tornioon. Ja koska kaikki olivat yllättäen ajoissa paikalla, eikä hallikaan ollut vielä auki, niin mikäpä sen mukavampaa kuin suunnata vilpoiselle herättelylenkille (= kuljeskella kohmeessa Teboilille kahville).
RSB Team – OSB: 3 - 3
”Miten nämä maalivahdin kamat tuntuvat niin omituisilta päällä?” kyselee ensikertaa tolppien väliin asteleva Jofu ennen ensimmäistä peliä RSB Teamia vastaan. ”Jofu-rakas, olet pukenut ne väärinpäin” kuuluu onneksi erään osbilaisen suusta. Pieni pukeutumisongelma ei tuntunut kuitenkaan veskariamme haittaavan, vaan Jofuhan otti koppeja niin kuin vanha tekijä. Peli alkoi osbilaisittain varsin hyvällä sykkeellä ja maalinteon aloitti Outi ajassa 06.30 Sarin napatessa tästä syöttöpisteen. Ensimmäiseen erään mahtui myös Anitan ottama kaksiminuuttinen, mutta OSB:n alivoimapelaaminen oli jälleen vahvaa eikä lisämaaleja erässä enää nähty. Toisessa erässä nähtiin kenties koko kauden nopein ylivoimamaali koutsikaksikon tehtaillessa täysosuman, kun RSB:n jäähyä oli ehtinyt kulua vain kaksi sekuntia! Huikeaa. Myös Boss kirjautti itselleen kaksiminuuttisen, mutta mikäpäs siellä penkillä on istuessa kun alivoimapeli toimii. Päätöserään lähdettiin siis 0-2 johdossa. Heti kolmannen erän alussa rovaniemeläiset antoivat kuitenkin myrskyvaroituksen ja tekivät kavennus maalin jo ajassa 31.01. RSB haki vimmatusti tasoitusta, mutta maalinteossa olikin jälleen osbilainen Outi: Onnistuneen vaparikuvion seurauksena Outi saattelee Knun syötöstä reikäpallon verkkoon. Jälleen huikeaa. Erää oli jäljellä enää minuutti ja osbilaisaitiosta kuului tilanteessa 1-3 ehkä jo pieniä huokaisuja (joita ei olisi saanut vielä päästää). Jälleen tuli karvaasti todettua, että salibandy on nopea laji ja minuutissa ehtii tehdä kaksi maalia. RSB siis kavensi pelin minuuttia ennen loppua ja teki vielä tasoitusmaalin vain neljä sekuntia (!!!) ennen päätössummeria. Nyt täytyy kyllä myöntää, että tällä kertaa tasapeli maistui ehkä hieman karvaalta. Eikä yksi piste vielä varmistanut säilymistämme kakkosdivarissa.
Väliaika: Kahvia, pullaa ja urheiluviihdettä
Tätä ei voi olla muistamatta, eikä tätä varsinkaan voi olla tänne kirjoittamatta… Peliemme väliajalla toisistaan ottivat mittaa muun muassa sarjakärki OLS 2 ja ToPV. Ottelu tarjosi jännitystä ja urheiluviihdettä enemmän kuin olympialaiset konsanaan, koska olssilaisten voitto torniolaisista olisi varmistanut säilymisemme kakkosdivarissa. OLS:n peli ei kuitenkaan kulkenut siten kuin olisi voinut olettaa, vaan torniolaiset mätkivät maaleja toisensa jälkeen hyvällä itseluottamuksella. ”Esko The X-factor” yritti korjata tilannetta meidän hyväksemme rankkareita jakelemalla, mutta valitettavasti maalintekijöinä tunnetut olssilaisnaiset Henna, Kaisa ja Taru eivät rankkarikikoissaan tällä kertaa onnistuneet. Tornio vei lopulta pisteet ottelusta ja olssilaiset saivat kokea kauden ensimmäisen tappionsa. Jännitettävää siis vielä jäi…
OSB – OLS 2: 2 – 3
Olssilaiset olivat ilmeisesti sisuuntuneet tappiostaan Torniolle, sillä meitä vastaan he aloittivatkin maalinteon ryminällä. Tällä kertaa meillä oli tolppien välissä Emppu, mutta ihan jokaista palloa tämä entinen huippuveskarikaan ei saanut kiinni. Ensimmäistä erää hallitsi OLS ja se näkyi taulullakin: Erätauolle mentiin numeroissa 0-2. Toisessa erässä on meidän vuoromme antaa myrskyvaroitus, kun Boss tehtailee kavennusmaalin ajassa 16.11. Toinen erä olikin varsin tasaista vääntöä ja ehkä jopa hienoista osbilaishallintaa. Maalinteossa onnistuu kuitenkin OLS ja kolmanteen erään mennään jälleen kahden maalin tappioasemassa. Viimeisessä erässä osbilaispyöritys on vertaansa vailla, mutta kavennusmaalit vain antavat odottaa itseään. Viimein ajassa 37.34 kaksikko Minna ja Sari löytävät yhteisen sävelen, ja Sarilla on mieluisa työ laittaa pallo Minnan syötöstä pussiin. Viimeistä kavennusmaalia haettiin lopulta kuuden kenttäpelaajan voimin, eikä se kauas jäänyt, nimittäin viimeinen veto kohti OLS-veskaria taisi tulla torjuttua allekirjoittaneen pelikengällä. Että kiitos vaan kenkä. OLS siis vei voiton kotiin maalein 2-3, ja meille jäi sarjapaikan suhteen edelleen jännättävää.
Grande Finale
Taistelu sarjapaikasta jatkui vielä iltapäiväottelussa, jossa kohtasivat LNM ja ToPV. Pikkulinnut olivat kyllä laulaneet, että liminkalaiset aikovat taatusti voittaa ottelun, mutta eihän tätäkään jännitysnäytelmää malttanut olla katsomatta. OLS-ToPV –ottelun kaltaista tragikoomista parodiaa tästä pelistä ei kehkeytynyt, mutta jännitettävää riitti alusta loppuun. Enhän minä tuosta pelistä kyllä mitään muista, mutta kyllä se enimmäkseen salibandyltä vaikutti, vaikka välillä laidat rytisivätkin siihen malliin, että aggressiivisemmastakin lajista olisi saattanut olla kyse. Sykähdyttävien vaiheiden jälkeen Liminka hoiti lopulta homman kotiin ja Torniolaisten kohtaloksi kävi pelata ensi kaudella sarjatasoa alempana. OSB eli siis Meidän Ihan Kaikista Paras Joukkue saa siis jatkaa pelejä ensi kaudellakin kakkosdivarissa, mutta sitä ennen on vielä suoriuduttava hengissä kauden päättäjäisistä Rukalta, osattava (toivottavasti) täyttää kesäharjoittelupäiväkirjaa, voitettava kesäsarja ja treenattava kovasti ensi kautta varten. Ja niin, tarvittaskohan me myös mokke??
Kausi loppui, mutta salibandy ei lopu onneksi koskaan. Eikä tämä hiljene vaikka mikä tulis =) -Piu
Posted: March 14th, 2010 under Tiedotteet.
Comments: 1
Kommentit
Kommentin kirjoitti Pälli
Aika: March 31, 2010, 6:15 pm
Joku kultainen Tero on ottanut tukuttain kuvia Roin turnauksesta, kuvat löytyy http://theox.kuvat.fi , oli skriivannu vieraskirjaan. Ainakin Emppu tais tehä kuvaajan lähtemättömän vaikutuksen
Kirjoita kommentti